TEININÄ⠀ÄIDIKSI

Multa on toivottu niin monta kertaa kirjoitusta mun äitiydestä, joka on herättänyt paljon keskustelua mun nuoren iän vuoksi, jonka nyt ajattelin teille tänne toteuttaa.

Tulin raskaaksi 16 vuotiaana, raskaus ei tietenkään ollut suunniteltu vaan se tuli täysin yllätyksenä. Sain raskaudesta tietää kun olin jo neljännellä kuukaudella. Mä olin jo tuolloin laihtunut melkein 8kg ja uskottelin itselleni sekä kaikille muille että mulla on syömishäiriö johon mulle hommattiin lääkkeetkin kunnes tajusin mistä on oikeesti kyse.  Muistan ikuisesti sen kun kerroin omalle äidille jugurttia syödessä ja itkiessa että musta tulee äiti. Mun äitin reaktio oli VOI HELVETTI. Muutaman minuutin käsiteltyään asiaa mun äiti tuli kertomaan mulle että kaikki järjestyy ja ei oo mitään syytä huoleen ja paniikkiin. Isälle mä en kertonut mitään, se sai tietää muistaakseni joltain sukulaiselta vasta kun olin synnyttämässä ja saapuikin mun mummin kanssa synnärille. 

Mua ei pelottanut tulla äidiksi, eikä perustaa perhettä ollenkaan. Mua pelotti luonnollinen synnytys, johon en missään hinnassa ollut valmis (en olisi vieläkään). Sainkin haluamani mukaan keisarileikkauksen josta toivuin todella nopeasti. Mun sukulaiset ja perhe tuki mua todella paljon, eniten mulle hyvän olon teki se että ne ymmärsi kuinka nuori olin eikä tuominnut heti kun virheitä tein, sillä kukapa niitä ei tekisi? Täydellistä äitiä ei ole olemassakaan. Muistan ikuisesti kun luulin osaavani koota juuri ostetut rattaat oikein, jotka sitten kokosinkin ja lähdimme markuksen ja mun ystävän kanssa kaupungille ja ne rattaat meni kesken kaiken kasaan suojatiellä ja markus huutaa rattaista äitiiii mitä sä menit tekemään, mä oon jumissa :D Tai se kun olin kaupassa ostamassa kosmetiikka ja kaiken sen huuman keskellä työnsin ostoskärryn paikoilleen ja lähdin kaupasta, kunnes myyjä juoksi mun perään ja huusi että mun lapsi unohtui :D Haha apua miten äiti voi unohtaa oman lapsensa kärryjonoon? Onneksi opin tuosta ja se jäikin viimeiseksi kerraksi. 

Nuorena mä keskityin lapsen hoitamiseen, nykyään mä keskityn lapsen kasvattamiseen ( nyt kun itsekkin olen kasvanut henkisesti ). Mun kasvatus periaate on että haluan mun lapsesta vastuullisen, hyväkäytöksisen, oikeudenmukaisen, hyväsydämmisen sekä  elämässä eteenpäin pyrkivän pojan. Mä en vaihtaisi sekunttiakaan pois, mun lapsi on parasta mun elämässä, en voisi kuvitellakkaan elämää ilman mun poikaa. 
Nyt tuli vähän erillainen päivitys, mitäs tykkäsitte? 
138 kommenttia on "TEININÄ⠀ÄIDIKSI"
  1. Oijj ihana, ihan sulattaa sydämen nämä kuvat ja koko postaus♥ oot kyllä upea äiti sun pojalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii ihana Viivi, kiitos hirmusesti kivasta kommentista <3!

      Poista
  2. Tykkäsin tykkäsin tykkäsin!! <3 ja mitä kuvia, en voi lakata hymyilemästä! <3 awwww

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww super ihanaa kuulla tämä <3 <3!

      Poista
  3. Ihana! Oli hyvin mielenkiintoista lukea :) Tosi kauniita nuo kuvat. Rakkaus huokuu tänne asti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh kuinka siistii että tykkäsit <3! Kiitos paljon Tania <3!

      Poista
  4. Voi ei ihanan erinlainen ja rehellinen postaus! :) Ihanaa kuulla, että sait keisari leikkauksen, itse mietin paljon synnytystä ja pelottaahan se jo nyt vaikkei ole ihan vielä ajankohtainen asia! :D Oot varmasti paras Äiti ihanalle pojallesi! <3 Myöhäset äitienpäivät sinne!<3 Ootte niin söpöjä nuissa kuvissa! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee tosi kiva kuulla että tykkäsit tästä :) Joo mä oon niin tyytyväinen että sain sen, en mä tänä päivänäkään luonnolista tietä kyllä synnyttäisi :D Kiitos paljon ihanista sanoista Mia <3!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Jee kiva kuulla että pidit :)

      Poista
  6. Anonyymi11/5/15

    Eiks sulla jääny arpi vatsaan keisarinleikkauksesta ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mihin se sieltä olisi karannut :) Tietty jäi :)

      Poista
    2. Anonyymi12/5/15

      Katoppa googlesta mihin se keisarinleikkaus tehdään! Niitä tuskin julki kukaan esittelee kera pimperonsa!

      Poista
  7. Hei aivan ihana postaus ja tätä oli mukava lukea :) Sulla on todella suloinen poika ja olet upea äiti ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooih kiitos hirmusesti ihana <3 Tosi kiva kuulla että pidit tästä :)

      Poista
  8. Voii miten aivan ihana postaus<3 Leveen hymyn kanssa luin ja melkein itkukin tuli :')<3. Ihania kuvia ja äiti niin kaunis ja poika söpö. Mun äiti aina kertoo suht samaa stooria, kun jätti mut kauppaan vahingossa :D. Olin kuulemma niin kiltti, hiljanen ja huomaamaton et äiti oli ihastunu autoon ja miettiny "jotain mulla sinne kauppaan jäi ja hetken päästä, ainiin PIHLA" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii, kuinka ihanasti sanottu Pihlaja!! <3 Haha apua, tämmösiä me mammat ollaan :D Katellaan autoja ja meikkejä ja unohetaan vaavit kauppaan :DD

      Poista
  9. Anonyymi11/5/15

    <3 Ihanan aito kirjoitus, kaunis äiti ja söpö poika, ei voi muuta kuin ihailla.

    VastaaPoista
  10. Tosi kiva kirjoitus, avasi paljon enemmän millainen olet <3 Markus on todella suloinen ja uskon vahvasti että hänestä kasvaa hyväkäytöksinen ja vastuullinen nuori mies ! :') Ja ihanaa että perheesi sekä sukusi ovat olleet tukenasi. Tästä postauksesta jäi tosi hyvä ja lämmin fiilis, kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että pidi tästä <3! Ja kiitos itsellesi ihan super ihanasta kommentista ja sanoista <3!

      Poista
  11. Anonyymi11/5/15

    Mä en ole mistään sun kuvistä bongannu arpea? Voisitko laittaa siitä tänne kuvan? Sulla on niin täydellinen vartalo.. Haluisin nähdä minkälainen lopputulos leikkauksesta jää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon :) Mun arpi on tosi pieni, ei sitä oikeen huomaa ellei tarkkaan katso. Ja se on bikinirajan alapuolella, leikkauksista jää erillaisia arpia jotka riippuu sun omaan parantumiseen, ihon laatuun, etc. Arvet on kaikilla erinnäköisiä:)

      Poista
    2. Anonyymi12/5/15

      Eihän kukaan nyt alapäässä olevasta arvesta laita kuvaa tänne!!!!!! Haloooooooooo! Mihin tää maailma on menossa!

      Poista
    3. Haha Joo ei oo tulossa kuvaa :D

      Poista
  12. Anonyymi11/5/15

    Mikset huomannut raskautta kuin vasta noin myöhään? Tuliko kuukautiset normaalisti vai miten se pysyi salassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En huomannut sitä koska samoihin aikoihin menetin neitsyyden, ja hormoonit oli muutenkin sekaisin etc :)

      Poista
  13. Anonyymi11/5/15

    Mitä sun poikaystävä sanoi kun sait tietää? Halusiko pitää vai menino paniikkiin vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun lapsen isä halusi heti pitää lapsen ja oli ihan innossaan koko asiasta.

      Poista
    2. Anonyymi23/8/16

      oliko se samanikäinen plus ootteko tekemisissä edelleen?

      Poista
  14. apua ihania kuvia!! <3 nauran iha paskana tolle et olit unohtanu markuksen kärryihi :DDDDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos bjuuti <3 haha äläh, hyi mua :DDDD

      Poista
  15. laura Kainulainen11/5/15

    Hei!
    Olin ensin et apua, 16v raskaana ja rupesin peilaa omaa nuoruuteen, itse en olis pystynyt. mut susta näkee kuvien perusteella et oot mahtipontisen magee mamma! hyväää kevättä teille. ps. ihania kuvia. näytette onnrllisilta ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau kuinka kivasti sanottu! <3 kiitos piristävästä kommentista! :) Ja ihanaa kevättä sinne kanssa! :)

      Poista
  16. Anonyymi12/5/15

    OMG! Ootte söpöjä :')

    VastaaPoista
  17. Tää oli kyllä ihana postaus! Tykkäsin ihan hirveesti, nimittäin just sun blogia lukiessa mä olinkin miettinyt juuri tätä asiaa, ja voi eii sain kunnon aamunaurut, unohdit lapsen kärryyn :-D Voieii, tuli sellainen oli, että voisi juurikin tapahtua mun elämässä tollein. Ja ihan mielettömän suloisia kuvia teistä, vaikutat juuri niin hyvältä äidiltä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oij että, kiva että tykkäsit! :) haha joo muaki naurattaa näin jälkikätee, mä olin niin nolona ku se myyjä juos sielt "hei unohit sun lapsen" mjoo kiitos :DD kiitos hirmusesti sulle <3!

      Poista
  18. Aivan ihastuttava postaus ja ihana kun oli tosiaan erikoisempi. Innolla lueskelin tätä! Varmasti ollut pienoinen järkytys nuorella iällä, mutta uskon ettet muuttaisi mitään<3 Ja itsekin pelkään tulevaisuudessa luonnollista synnytystä koska kipu on yksi niistä asioista mitä ehkä pelkään eniten elämässä.:') Hölmöä.. Toisaalta pelkään sitten niitä haavoja ja arpia mitä tulee leikkauksessa, oon tosi herkkä tällaisille jutuille.. Upeita kuvia teistä, näytätte niin suloisilta, olet varmasti mahtava äiti tuolle pojulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh ihana kuulla tämä, kiitos paljon <3! Oli kyllä alussa todella iso järkytys koko asia mutta pikkuhiljaa kun sen sisäisti ja hyväksy niin aloin jo innolla odottamaan että millon saan sen syliin.. :) mä oon kanssa tosi kipuherkkä, en vois kuvitella luonnollista synnytystä ikinä..:o toivottavasti löydät tulevaisuudessa sittten sulle kivan ratkasun synnyttämisen kanssa, jos vaavin hankit :)

      Poista
  19. Suloinen postaus ♥

    VastaaPoista
  20. Tosi ihana postaus! :) <3

    VastaaPoista
  21. Tää oli kiva postaus ja noi kuvat on ihan ylisöpöjå <3 Mä oon ihan ahdistunu täällä, kun
    miehellä hirvee vauvakuume ja no, itelläkin ihan pieni, mutta järki pakottaa vastaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aws kiitos <3 haha aaw söpöö! Ehkä te joku päivä hommaatte pikkusöpöläisen :)

      Poista
  22. Anonyymi12/5/15

    Tuutko mun vaimoksi? Ihana mamma

    VastaaPoista
  23. Ihana murmeli <3 oot kasvattanut hyvän pojan! Välillä laittaa sutkin ruotuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puss mussu, kiitos! <3 haha joo niin laittaa :o :D

      Poista
  24. Aivan super ihana postaus!<3 Kyllä tuli kyynel silmään kun kirjoitit noin kauniisti :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eiii kuinka ihana kommentti! <3 kiitos hirmusesti kaunokainen!

      Poista
  25. Anonyymi12/5/15

    Hei näitä ehdottomasti lisää :)!

    VastaaPoista
  26. On kyllä tosi ihania kuvia teistä <3 Ja oli hyvin kirjoitettu teksti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siisti kuulla että pidit tästä, kiitos sulle! <3

      Poista
  27. Voi! Oot niin huippu! Tää oli ihana postaus <3__<3
    Ihanaa keväänjatkoa teille molemmille :*

    Eveliina / Six Feet Tall

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh kiitos paljon, ihan super kuulla että pidit tästä <3! Ihanaa kevään jatkoa sinnekkin <3

      Poista
  28. On todella mahtavaa että päätit pitää lapsen nuoresta iästä huolimatta ja selviydyit äitinä olemisesta hyvin ja ilmeisesti jaksoit hoitaa lapsesi teiniaikoina♥ Olet varmasti mahtava äiti!
    Miten ystäväsi ottivat alussa äitiytesi? Tunsitko koskaan jääväsi mistään paitsi (vaikka lapsi on varmasti ollut se tärkein asia myös nuorena♥)?

    Tätä oli todella mielenkiintoista lukea! Ihanaa kesän odotusta sulle Patricia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äää kiitos hirmusesti! <3 En aluksi kertonu mun ystäville, mutta kun kerroin niin kaikki otti sen tosi hyvin. En ole oikeestaan koskaan tuntenu että jään mistään paitsi, mä oon saanut aikaa halutessani myös itselleni mun perheen vuoksi :) En kyllä vaihtais päivääkään pois! Ihanaa kevättä sinne <3!

      Poista
  29. Anonyymi12/5/15

    Tää postaus nosti kyl tosiaan sun poinstei mun silmissä, ihana! Pettikö sulla ehkäisy ja eikö maha ollu jo kasvanu tohon mennessä ku huomasit? Nimim. Pelkään että huomaan liian myöhään itse olevani raskaana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih kiitos ihana, super kuulla tämä <3 Mun maha alkoi kasvaa kun olin vasta 5nnellä kuukaudella, ei pettänyt ehkäisy.. Asiaan liittyi muita sivuseikkoja :) Muistat vaan että jos kuukautisia ei tule niin ota heti testi niin et huomaa liian myöhään :)

      Poista
  30. Anonyymi12/5/15

    Ää ootte niin ihania ♥ saako kysyä, että kenen luona Markus asuu ja että onko Markuksen isä hänen kanssaan yhtä paljon kuin sinä? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää kiiitos <3 lapsen isä on sovitusti joka toinen v-loppu ja myös silloin kun haluan/ tarviin :)

      Poista
  31. Aivan ihana postaus :) <3

    VastaaPoista
  32. Ihanii ootte ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 ihana sinä ja jade! Puss!

      Poista
  33. Voii miten ihana postaus ja ihan ylisöpöjä nuo kuvat! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau kiitos sulle tästä <3 :)

      Poista
  34. Anonyymi12/5/15

    Kuinka paljon vanhempi isä oli? Mietin jos sillä oli vaikutusta asiaan kuinka hyvin hän asian otti. Ihanaa että olette vielä yhetyksissä ja että Markus näkee häntä vieläkin säännöllisesti :) Haluatko tulevaisuudessa lisää lapsia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isä on 4v vanhempi mua, joo lapsen kannalta tietenkin pitää olla yhteyksissä koska se kuuluu markuksen oikeuksiin olla molempien vanhempien kanssa :) Kyllä haluan joskus vielä lapsia! :)

      Poista
  35. Anonyymi12/5/15

    MILF <3

    VastaaPoista
  36. Anonyymi12/5/15

    Moikka! Ensimmäistä kertaa vaivadun kommentoimaan johonkin blogikirjotukseen, pakko sanoa että vaikutat tosi hyvältä äidiltä! Herranjestas oon ite 17v likka, ja kyllä täytyy myöntää että tuli tippa linssiin oheisia kuvia katsoessa! Komee pieni mies, ja kaunis äiti :) Kaikkea hyvää teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että kuinka ihana kommentti, kiitos paljon <3! Kaikkea hyvää myös sinne <3

      Poista
  37. Anonyymi12/5/15

    Ihana postaus ! Oliski ollut kiva nähdä kuvia raskausajalta sekä sillon kun Markus oli vielä pieni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ehkä voisin tehdä joku kerta ton tyyppisen postauksen ;)

      Poista
  38. niiin ihana postaus<3 ootte ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijettä kiitos paljon ihana! <3

      Poista
  39. Aivan ihana postaus! <3 Suloisia kuvia, ihana äiti ja ihana poika! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan super kuulla että tykkäsit, kiitos hirmusesti bjuuti <3!

      Poista
  40. Tyylikkäitä äiti sekä poika! :) olipa mukava lukea tekstiä ja ihania nua kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau mikä kohteliaisuus! Kiitospaljon piristävästä kommentista <3

      Poista
  41. Iso hatunnosto sulle, ei varmasti oo ollut helppoa saada noin nuorena lapsi! Tää postaus oli ihana <3 poika on oikee hurmuri:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh kaunis kiitos <3! Ihana kuulla tämä!

      Poista
  42. Anonyymi12/5/15

    Voi että tuli kyllä kyynel silmäkulmaan! Ihana teksti ja vautsi minkä näkönen kaksikko! 😉 Oot varmasti ihan mahtava äiti, kaikkee hyvää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua kuinka ihanasti sanottu, kiitos kovasti <3!

      Poista
  43. Kyllä poika isän näköinen on, vaikka siinä tosiaan äidin silmiä näyttää olevan :) Onnea tulevaisuuteen, ystäväni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :) Onnistumisia ja onnea tulevaisuuteen sinne kanssa <3!

      Poista
  44. Oi kuinka ihana postaus! <3

    VastaaPoista
  45. voi että, tykkäsin kyllä kovasti tästä postauksesta ja aihekin on mielenkiintoinen! kaikkea hyvää teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, ihana kuulla! <3 Kaikkea hyvää myös sinne <3

      Poista
  46. Anonyymi12/5/15

    Onko sulla kuvia synnäriltä? Olis kiva nähdä kuvia muutenkin vuosien varrelta teistä :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mulla, mutta ne on valokuvina..Hei kiva kuulla, voisin joku kerta tehdä jonkulaisen postauksen kuvien kera :)

      Poista
  47. Mahtava postaus, ja aivan ihana kuvitus! Sun poika on hirmuisen suloinen ♥ Mä en itse hirveesti osaa kuvitella pelkääväni synnytystä, koska en pelkää kipua oikeastaan yhtään. Mutta, katotaan asiaa uusiks kun siitä tulee ajankohtaisempaa, voihan se olla et sit iskee todellisuus ajatuksiin ja alkaa se synnyttäminen kylmätä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aw kiiiitos <3 Mä oon taas tosi kipuherkkä.. Mutta joillekkin synnytys tuntuu luonnollisena ja ei pelkää sitä ollenkaan.. Onhan se luonnollinen synnytys terveelliempi ja turvallisin tapa.. Joten ehdottomasti suosittelen sulle luonnollista synnytystä sitten kun on sen ajankohta, kun et kipuherkkä ole ;)

      Poista
  48. Anonyymi12/5/15

    Päädyin ensimmäistä kertaa nyt blogiisi facebookin kautta ja en ole seurannut siis blogiasi mutta ihan pakko silti kommentoida että ihana ja liikuttava postaus, nauroin vedet silmissä noille pikku "mokille" mitä on matkasi varrelle mahtunut :') ja aivan uskomattoman suloinen on tuo poikasi! Upeita kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau kiitos sulle! <3 Haha muaki jälkeenpäi naurattaa mut sillon kun niitä tapahtu niin olin niin nolona :DD <3

      Poista
  49. Anonyymi13/5/15

    Tosi mielenkiintoinen postaus! Kiva lukea välillä tämmöisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeekiitos kiva kuulla että pidit :)

      Poista
  50. Anonyymi13/5/15

    Olis kiva nähdä kuva sun raskausmasusta :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täytyy katsoi mitä vanhoi kuvii koneelt löytyy jos joskus tekisinki semmosen postauksen :)

      Poista
  51. Anonyymi13/5/15

    Onko sun pojan isä suomalainen vai? Meinaan että on niin tummat pirteet. Söpis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos, ei oo suomalainen : )

      Poista
  52. Anonyymi13/5/15

    Asia ei varmaan kuulu mulle mutta kuin sanoit tossa että isä sai vasta tietää kun olit synnyttämässä niin etkö ollut/ole hyvissä väleissä isäsi kanssa?

    Ihania kuvia ja todella ihana outfit molemilla. Oot kyllä todella kaunis äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt hyvissä väleissä :) kiitos hurjasti kohteliaisuudesta <3

      Poista
  53. voiii nuo kuvat on ihanat :´) oot varmasti paras mami pojallesi juuri tuollaisena ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voikiitos hirmu kivasta kommentista ihana <3!

      Poista
  54. ihana kirjoitus ja ihana äiti ja poika:))))<3

    VastaaPoista
  55. Upeet kuvat susta ja sun komeesta pienestä miehestä. Todella hienoa että uskalsit kirjoittaa tästä. Muakin on meinaa kiinostanut sun tarina. Itse tulin 25-vuotiaana raskaaksi ja raskaus oli toivottu. Silti en usko että olisin ollut yhtään valmiimpi lapseen jos olisin ollut 16-vuotias. Vuodet on menny nopesti mutta silti musta tuntuu samalta kun 16-vuotiaana. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooj kiiitos <3 wau kuinka kiva kuulla, haha musta tuntuu kanssa välillä samalta ku 16v :D <3

      Poista
  56. Anonyymi14/5/15

    Minä tulin raskaaksi 17 vuotiaana ekan kerran. Nyt olen 22 ja minulla on neljä maailman ihaninta lasta!
    Tietenkin ns.baariaika jäi kokonaan pois mutta en kadu hetkeäkään :) ihana kuulla kuinka monet teininä äidiksi tulleet ovat oikeasti ottaneet vastuun ja kasvattaa lapsistaan hienoja kansalaisia!
    Paljon sain tuolloin halveksivia katseita ja ihmisten möhähdyksiä kun kävelin maha pystyssä. Ja no saan edelleen kun olen babyface ja monet luulevat minua vielä 15 kesäiseksi :D
    tämä txt oli jotenkin tsemppaava :) ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wauu iso hatunnosto sulle, ihan huippu mamma siellä! <3 Ja kiitos paljon, kyllä sitä ihmiset katsoo tänäpäivänäkin kadulla mun pojan kanssa käydään jossain ja sanon sanan äiti :D haha monet ei edes usko heti kun sanon että mulla on 8v poika :) tsemppia sinne!

      Poista
  57. Tosi hyvä teksti ja aivan ihania nuo kuvat teistä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau kiva kuulla, kiitos paljon <3

      Poista
  58. aivan ihana postaus!<3 oli tosi kiva lukea tätä! :) ja ihania kuvia teistä yhdessä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti <3! Ihan super kuulla tämä!

      Poista
  59. Luin tämän jo aikaisemmin, mutta piti vielä tulla kommentoimaan että oli tosi ihana lukea tarinaa tästä ♥ Olet varmasti mahtava äiti! Ja on poika saanut hyvät geenit;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka ihana kuulla että pidit tästä <3! Kiitos paljon ;) <3

      Poista
  60. Aivan ihana postaus, tätä oli tosi kiva lukea! Oot todella vahva ja upee ihminen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau mikä ihana kommentti! Kiitos sulle kovasti <3

      Poista
  61. Anonyymi15/5/15

    Kiitos tästä postauksesta! Oon seurannut sun blogia n. 1,5 vuotta ja tää on mun suosikki! Päivittelet tätä tarpeeksi usein etkä kirjoita mitään turhanpäiväisiä juttuja :) Jatka samaan malliin! P.S. Oon saanut paljon inspistä omaan pukeutumiseen täältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh kiitos hurjasti piristävästä kommentista <3! Ihan super kuulla tämä!

      Poista
  62. Olen aina silloin tällöin tullut lueskelemaan blogiasi, mutta ajattelin vihdoin liittyä lukijaksi! :) Vaikutat upealta persoonalta, ja olet varmasti hyvä äiti pojallesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooij kiitos hirmusesti ihanasta kommentista <3

      Poista
  63. Anonyymi23/5/15

    Olet ihana äiti pojallesi. Onnea elämääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) ja onnea elämääsi kanssa! :)

      Poista
  64. Siis voi että Patricia, sä oot kyllä upea äiti! Ja sulla on ihan mielettömän sulonen poika, kaikkea hyvää teille! ♥ Hurjaa miten tuollain sait tietää raskaudesta ihan yllättäen kun oli jo noin pitkällä, oli varmasti tosi stressaavaa! Mutta hyvin sä asiat sait setvittyä, upeaa :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaw tuhannet kiitokset sulle aivan ihanista sanoista <3 :)

      Poista
  65. Ihanan rehellinen postaus! Oot upea äiti ja sulla on suloinen poika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oii kuinka ihana kommentti! Tuhannet kiitokset sulle <3

      Poista
  66. samaistun tähän kirjotukseen todella. sama tunne mulla on poikaani kohtaan mutta sä kirjotit sen sanoiksi. löysin tekstin vasta nyt mutta kerron nyt silti että olet upea nainen ja äiti t.17vuotias äiti pojalle

    VastaaPoista
  67. Anonyymi23/10/16

    Hei, on ihanaa etten ole ainoa joka on kokenut samanlaista. Mahtava blogi!

    VastaaPoista