OVER KNEE

Hei! Ensin mietin että tekisin tänne jonkinlaisen vuoden 2018 tavoite/ lupaus postauksen, mutta tarkemmin asiaa pohdittua en ole tehnyt yhtäkään tavoitetta enkä lupausta tälle vuodelle. Mä oon aina ollut vähän sellainen ihminen että jos esimerkiksi. kiellän itseltäni vaikka herkut niin alan himoitsemaan niitä kahta pahemmin. Tai vaihtoehtoisesti, nyt pidetään muutaman kuukauden tipaton, niin houkutus ottaa se lasi viiniä on suurempi kuin se että se ei olisi kiellettyä. 

Itse annan tämän vuoden mennä ihan omalla painollaan töiden ja opintojen parissa, onneksi valmistun joulukuussa jonka jälkeen pääsee vihdoin keskittymään johonkin muuhun kun kouluun hetkeksi. Näiden kahden ohella toivottavasti saadaan muutamat matkat järjestettyä johonkin koloon. Pitää tänä vuonna suosia enemmän lyhyitä viikonloppu matkoja lähistölle kun pidempiä aurinkolomia (lukuunottamatta yhtä pidempää aurinkomatkaa), joka on toisaalta ihan kivaa vaihtelua.  Asetitteko te jonkin tavoitteen uudelle vuodelle?  
saappaat Nelly neule H&M kello Cluse
7 comments on "OVER KNEE"
  1. Kyllä itse pari lupausta oon itselleni laittanut :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pitää joskus itsekkin kokeilla :D

      Delete
  2. Siisti asu :) Joo, omana tavoitteena käyttää kameraa enempi!

    ReplyDelete
  3. Oooh noi saappaat on kyl ihan täykyt <3! ja toi sun kellokin on tosi söpö :>!

    <3: Sofia, fashionsituation.blogspot.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiitos <3 Mä tykkään niistä kanssa <3

      Delete
  4. Anonymous10/1/18

    testi

    ReplyDelete