BALI PART I

Heippa. Ajattelin tulla jakamaan tänne blogin puolellekkin hieman kuvia meidän reissusta. Ennen Balia vietettiin kaksi yötä Singaporessa. Siellä olisi kyllä viihtynyt muutaman päivän pitempääkin sillä nähtävää riitti. Kerettiin kuitenkin kiertää kaupunkia, ostoskekuksia sekä käytiin katsomassa Gardens by the bay musiikin sisältävä valoesitys. Lento Singaporesta Balille kesti noin 3h ja siellä meitä oli odottamassa kuski joka ajoi meidät saaren toiselle puolelle josta oltiin vuokrattu huvila. 

Nähtävää Balilla riitti jokaiselle päivälle. Huvilalla oli kaikki palvelut kohdillaan, jos haluttiin ruokailla paikanpäällä maksettiin vain ainekset ja henkilökunta kokkasi meille. Lisäksi pakettiin kuului kuljettaja joka lisämaksusta kierrätti meitä ympäri saarta katsomassa eri nähtävyyksiä ja hoiti meidän puolesta eri retkiä sekä palveluja. Suunniteltiinkin joka päivälle eri aktiiviteetteja. Vaikka välimatkat eri kohteisiin oli noin 80-100km matkat kesti normaalia pidempään ruuhkan ja vuoristo reittien vuoksi joten yhteen kohteeseen piti varata yksi päivä. Vuokrattiin myös mopot viikoksi joilla käytiin kiertee lähipaikat. Ajaminen siellä oli aikamoista sillä liikennettä oli todella paljon ja ihmiset ajoi miten sattui.  Enkä yhtään ihmettele, nimittäin kuski kertoi että ajokortin saa menemällä paikanpäälle ja maksamalla kortin. He eivät käy minkäänlaista ajokoulua sielläpäin :D 
Ubudin reissulla käytiin katsomassa paikallinen tanssiesitys, tehtaalla missä nähtiin hopean valmistus, Swing parkissa, Monkey forrestissa sekä maatilalla jossa meille näytettiin kahvipuut, miten kahvi valmistetaan ja lisäksi saimme maistella lukuisia eri teen makuja, sekä kahveja jonka jälkeen pääsi ostamaan halutessaan mieleisen paketin matkaan. Nähtiin myös sivettikissa ja sen kahvin valmistus kahvipavuista, jotka kulkevat sivettikissan ruoansulatuskanavan läpi. Tarkoituksena oli käydä katsomassa myös riisipellot mutta aika ei valitettavasti siihen riittänyt.
Varattin myös yhdelle päivälle snorklaus retki. Hintaa kuljetuksella edestakaisin (1h ajomatka suunta) sekä vene, tarvikkeet ja lounas autiosaarella oli noin 50e per henkilö.Vaikka olin laittanut aurinkorasvaa suojakerroin +50 niin takapuoli paloi tosi pahasti vedessä jonka jälkeen aloe veraa sai levittää muutaman tunnin välein iholle :D. 
Jatkan seuraavassa postauksessa enemmän meidän aktiiviteeteista ja retkistä Balilla ja sen jälkeen kirjoittelen vielä Gili Trawanganin kohteesta tänne. Nyt suuntaan rippikouluun ja sen jälkeen iltavuoroon. Jos teillä on jotain tiettyä asiaa mitä haluaisitte meidän reissusta tietää niin laittakaa kommenttia niin kirjoittelen seuraavaan julkaisuun niitä. 






8 comments on "BALI PART I"
  1. Anonymous5/4/18

    Kivan näköistä! <3 Kenen kanssa olit reissussa? 😊

    ReplyDelete
  2. En muista oletko jo maininnut, mutta oliko tämä ns pakettimatka vai räätälöittekö itse. Mitä lennot ja majoitus kustansi jne?

    ReplyDelete
  3. Anonymous6/4/18

    Valitettavan turistirysä paikka tuo Bali nykypäivänä ja maailman likaisimmat rannat. Suht edullisesti saa kuitenkin lennon kaukokohteeseen. Sadekaudella varsinkin.

    ReplyDelete
  4. Anonymous9/4/18

    Ihanan näköistä! Olitteko reissussa kolmestaan vai isommalla porukalla? Ja asiasta toiseen postaustoiveena olisi sun sairaanhoitajaopinnot, koska itseä ne myös kiinnostaisi ja varmasti monia muitakin.

    ReplyDelete
  5. Onpa kivoja kuvia ja vitsit tuo pallokala on söpö!😍🤗 Vaikuttaa kyllä että on ollut mahtava reissu!:)

    ReplyDelete
  6. Anonymous12/4/18

    Milloin asuntopostaus jonka lupasit tehdä tammikuus.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anonymous18/4/18

      Who the fuck cares :D Ei sillä etteikö saisi tehdä, mutta ketä voi kiinnostaa jonkun asunto näin paljon, että inisee joka postauksen kommenteissa asiasta xD

      Delete
    2. Mietin samaa, taas oli uuteen postaukseen tullut valitusta :D

      Delete

Note: Only a member of this blog may post a comment.